*

elinalappalainen

Kaikki blogit puheenaiheesta GPS-seuranta

Piraatit joutuneet jälleen kopioinnin uhriksi!

Piraattien puheenjohtaja Jonna Purojärvi kirjoitti 10.10.2016 Piraattien kokemasta kopioinnista näin. Tahtoisin nyt tällä kirjoituksella osoittaa miten sama meininki jatkuu vuoden 2017 puolella.

 

Hillitön himmeli liikenneverojen tilalle?

Liikennekaari ja ihanne Suomesta osakeyhtiönä on saanut kiedottua kepun päättäjineen pauloihinsa. Rohkeus kritisoida, rohkeus olla erimieltä ja nähdä asioissa laajemmalle kuin omaan valta-asemaan ja uraan on kadonnut.

Valtion omistusten ja toimintojen yhtiöittäminen itsessään on samaa politiikkaa, mitä on harrastettu jo pidemmän aikaa riippumatta puolueista, jotka kulloinkin vallassa ovat. Voisi jopa väittää, että pitkänlinjan politiikkaa johtaa aivan muut kuin puolueet jäsenineen tai äänestäjät.

Politiikan seuraava aalto: Digitaaliset perusoikeudet

Menestyksekkäät poliittiset liikkeet ovat lähteneet todellisista yhteiskunnan epäkohdista, joiden olemassaoloa vanhat puolueet eivät ole ymmärtäneet niiden korjaamisesta puhumattakaan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä