*

elinalappalainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Liikennekaari

Taksiliikenne ja sen käsittämätön rekrytointi

Olemme tänään saaneet jälleen lukea yhden taksialan ison yhtiön tulevaisuuden suunnitelmista. Tämä(kin) iso yhtiö aikoo / kertoo rekrytoivansa uusia kuljettajia satojamääriä nyt ja silloin, kun taksiala vapautetaan kilpailulle. Suomalainen toimittaja nielee markkinointiviestinnnän sokeasti, kyseenalaistamatta totuuspohjaa.

Liikennepalvelulaki, ja sen oikeat vaikutukset

Liikennepalvelulaki astuu voimaan 1.7.2018. Liikenne- ja viestintäministeriö on perustellut lakia sen vaikutuksilla etenkin taksialaan. Kilpailun lisääntyessä hinnat putoavat, tarjonta paranee ja uudet innovaatiot kehittävät alaa.

Kirjoituksen kuvassa Hollanti, ja syyskuu 2017. Hollannissa taksiala vapautettiin 2000-luvulla. 

Liikennekaari edistyy, mutta mihin suuntaan?

Otetaanpa kantaa veroparatiisiyhtiön lobbauksessa tunnetun lehden uutisaiheeseen:

https://m.kauppalehti.fi/uutiset/kilpailija-ruotsalaisen-taksijatin-kaup...

Kujalan kannattaisi ensin tutustua käsitteisiin. Näin hän saa kommenteista ja perusteluista uskottavammat. Taksiala Suomessa ei ole monopolia, se ei ole myöskään kartellia. Se on sääntelyä. Näiden kolmen termin erot on kuitenkin kohtuu isot. Toki käsiteanalyysit nyt harvoin ketään kiinnostavat.

Avoin kirje Anne Bernerille

Arvoisa liikenneministeri Anne Berner,

 

kun olette suurella tarmolla ja ennakkoluulottomuudella lähtenyt uudistamaan koko suomalaista liikennekulttuuria, haluaisin Teidän lisäävän uudistuksiin asian, joka on toteutettu kauan sitten ainakin Yhdysvalloissa, missä se toimii todella hienosti. Tarkoitan liikennevaloissa oikealle kääntymistä, kun valo näyttää punaista. 

Taksiliikenne tulevaisuudessa

Suomen hallitus hyväksyi tänään uuden taksilain. Se tulee voimaan 1.7.2018.

Hallitus purkaa taksialan sääntelyä. Sen kautta mm. taksien hinnoittelu vapaantuu, asemapaikka poistuu ja määräsääntelystä luovutaan. Laki sisältää edelleen monia virheitä, kuten mm. taksamittarien (kassakoneen) poistamisen. Jatkossa mittaria ei tarvitse lainkaan tai saman asian ajaa digitaalinen mittari, ts. kännykkäsovellus.

Uber ja vapaampi taksisääntely vähentää humalassa ajamista

Economist on uutisoinut tutkimuksesta, jonka mukaan new yorkin osavaltion alueilla, joilla kyydinvälityspalvelu Uber on sallittu ja yleistynyt, alkoholin aiheuttamat liikenneonnettomuudet ovat selvästi vähentyneet. Vastaavaa kehitystä ei ole tapahtunut alueilla, joilla Uber on kielletty.

Liikennesektori tulevaisuudessa - Taksiliikenne

Seurasin mielenkiinnolla 7.3.2017 käytyä Liikenne- ja viestintäministeriön järjestämää liikenne- ja viestintäfoorumia. Suuria puheita, hyvää keskustelua, paljon uskomuksia, rohkeutta ja ennusteita. Mielenkiinto lopahti nopeasti..

"Tulevaisuus tehdään nyt. Rohkeasti." - Anne Berner

Media on sulautunut osaksi politiikkaa – tapaus Berner

 Tapaus Berner on jo varmaan monen mielestä puhtaaksi kaluttu luu, mutta tuon kuitenkin asiasta esiin vielä yhden puolen. Tänä aamuna luettuani Hesarin ja MTV3:n pääuutisia silmiini pisti huolestuttava seikka. Hesarin Marko Junkkarin johdolla tehdyssä koko aukeaman analyysissä otsikoidaan, että ”Liikenneyhtiö kaatui Bernerin osaamattomuuteen”. Luin kovin odotuksin, että nyt asiantuntijat selvittävät, mitä kaikkea oli pielessä liikenneyhtiön sisällössä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä