*

elinalappalainen

Mitä opetat lapsille sukupuolista?

  • Mitä opetat lapsille sukupuolista?
  • Mitä opetat lapsille sukupuolista?

Reetta Rädyn kolumni "Polttakaa kauppojen tyttö- ja poikakyltit" on nostanut melko hyvin keskusteluun taas sukupuoliroolit. Olen itsekin osallistunut useampaan keskusteltuun ja tullut samalla tahtomattani loukanneeksi toisia. Pahoittelen, etten osaa ilmaista asioita aina kaikkein parhaimmalla tavalla. Olen myös jumittunut käyttämään suomalaisen passiivimuodon sijaan "sinä teet"-muotoa englanninkielen tapaan, vaikken tarkoittaisi juuri keskustelussa mukana olleen tekevän asioita kirjoittamallani tavalla.

Kun puhun esimerkiksi kovapäisistä juntturoista, tarkoitan itseäni ja muita, jotka tekevät mitä tahtovat välittämättä muiden tarjoamista sukupuolirooleista. Ymmärrän sen, että stereotypioista ja sukupuolirooleista puhuminen voi monelle tuntua isolta ja turhalta, jos itse solahtaa odotettuihin rooleihin tai ei ole muiden odotuksista välittänyt.

Sukupuolitietoisuudesta eli sukupuolisensitiivisyydestä puhutaan kumminkin vielä aivan liian vähän.

On paljon lapsia, nuoria ja aikuisia, jotka joutuvat päivittäin taistelemaan oman identiteettinsä kanssa. He joutuvat kuuntelemaan "vitsejä" ja kommentteja "vääristä" mielenkiinnon kohteista tai siitä että ovat muka itse vääränlaisia. Sellaisen seuraaminen myös vanhempana on äärettömän surullista ja raskasta.

Ymmärrän senkin, että jos on tottunut ostamaan lapsille (niin omille kuin muiden lapsille) vaatteita ja leluja stereotyyppisesti, voi totutusta poikkeaminen tuntua todella isolta jutulta. Siksikin olisi paljon helpompaa, niin lasten kuin aikuistenkin kannalta, että niitä kaikenlaisia vaatteita - ja leluja - olisi käytössä jo ihan vauvasta asti. Silloin se ei olisi niin isojuttu. Ei lapsille pyytää eikä aikuisille ostaa.

Ymmärrän myös halun suojella lasta kiusaamiselta. Se pitkälti onkin se syy, miksi itse niin paljon tästä aiheesta puhun. Maailma ei muutu, jos emme itse sitä muuta. Kiusaaminen ei lopu, jos emme ota asiaa esille ja puhu siitä aktiivisesti ja pyri muuttamaan rakenteita ja asenteita, jotka kiusaamiseen johtavat. Jos asioita piilotellaan, niistä tulee tabuja, erittäin herkkiä kiusaamiselle ja syrjinnälle.

Jos lapsella on likinäkö, jätätkö silmälasit ostamatta ettei hän tule kiusatuksi? Jos lapsella on hörökorvat tai pisamia, peitätkö ne ja pyydät lastakin pitämään ne piilossa? Vauvasta asti?

Ei lapsilta pitäisi kieltää jotain sen takia, että pelkää heidän tulevan kiusatuiksi. Eikä heiltä tule myöskään kieltää joitain sukupuolensa vuoksi. On meidän vanhempien, opettajien ja kaikkien aikuisten tehtävä tukea lasta ja hänen kasvuaan, auttaa löytämään oma identiteettinsä ja oman kiinnostuksen kohteet. On meidän vanhempien, opettajien ja kaikkien aikuisten tehtävä puuttua kiusaamiseen ja syrjintään ja opetella keskustelemaan lasten ja nuorten kanssa.

Poika frozen-vaatteissa on ok, jos se on sitä ennen kaikkea lapsen vanhemmille. Vanhempien tuki, turva ja hyväksyntä auttaa jo paljon. Samoin se, että asioista on puhuttu pienestä pitäen aina, kun joku asiaa komentoi.

Ja lapsethan kommentoivat - aivan kuten aikuisetkin. He kommentoivat pukeutumista, värejä, leikkejä ja tavaroita jo hyvinkin pienestä alkaen niin päiväkodissa, hiekkalaatikolla, bussissa, koulussa kuin kylässä. Parin vuoden ikäiset eivät vielä tee sitä ilkeyttään, vaan koska ovat enemmän itsekin hämillään ja kiinnostuneita. Joku tekeekin asiat eri tavalla kuin heille on opetettu. Siksi on tärkeää, että lähellä olisi aikuinen, joka osaisi lasten kanssa käydä läpi ja selittää ettei ole poikien ja tyttöjen tavaroita tai värejä. 

On valtavan tärkeää ihan pienestä asti kotona keskustella asiasta. Kertoa, että jotkut lapset saattavat sanoa ja luulla niin, vaikkei oikeasti ole mitään tyttöjen tai poikien värejä/vaatteita/ leikkejä. Vaikka lapsi olisi tottunut leikkimään ja pukeutumaan stereotyyppisesti, keskustelut avartavat ja useimmiten aukeaa ihan uusi mielenkiintoinen leikkimaailma, kun uskaltaa kokeilla. Lasten leikit muuttuvat monipuoliseksi leikiksi, jossa on kaikille on jotain ja jossa leikkejä vaihdellaan laidasta laitaan. Opitaan ja kehitytään.

Yhteentörmäys tulee, kun toiset vanhemmat ajattelevat poikaolettujen pukeutumisen frozen-vaatteisiin tai tyttöoletettujen pukeutumisen autopaitaan olevan äärimmäistä. Sitä kun se ei ole. Se on vain pukeutumista. Olisi ihanaa, jos myös aikuiset itse ajattelisivat ja pystyisivät omille lapsilleenkin opettamaan, että se on vain pukeutumista: Vaate kuin vaate, ei tyttöjen tai poikien vaate, vaan vaate. Lapset, jotka pitävät jotain tyttöjen tai poikien juttuna ja hassuna, oppivat sen kotoa, oppivat sen useimmiten vielä omilta vanhemmiltaan. 

 

Muutos jota toivoisin perheiltä, joissa ei (enää) uskalleta ostaa vaatteita "epästereotyyppisesti":

- Lopetetaan puhumasta omille lapsille jostain tyttöjen tai poikien vaatteina tai juttuina. 

- Opetellaan kiinnittämään omaan puheeseen ja esimerkkiin enemmän huomiota.

- Keskustellaan lasten kanssa siitä miten jotkut toiset lapset saattavat pukeutua ja kuinka he saattavat pitää esim. autoista ja autopaidoista, vaikka olisivat tyttöjä. Tai frozenista ja frozen-vaatteista, vaikka olisivat poikia.

- Selitetään lapsille, että vaikka perheessä on totuttu tekemään asiat tietyllä tavalla, jossain toisessa perheessä ajatellaan ettei ole olemassa mitään tyttöjen tai poikien juttuja vaan lapset saavat pukeutua ja leikkiä sillä mikä heitä kiinnostaa. 

- Keskustellaan siitä, voisiko omassakin perheessä ja kodissa jatkossa olla käyttämättä vaatteista ja tavaroista tyttö- ja poikasanoja, sillä vaatteilla ja tavaroilla ei ole sukupuolta.

 - Kysytään lapsilta, mitä he ajattelevat sukupuolista ja sukupuolirooleista ja miten he suhtautuvat toisiin lapsiin, jotka pitävät erilaisista asioista ja saako siitä vitsailla tai kommentoida ikävästi? Saako sen vuoksi syrjiä tai kiusata? Ja miten toimia, jos näkee jota kuta kiusattavan.

 

Lapset oppivat kotoaan. Hekin, jotka kiusaavat.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (37 kommenttia)

Anne Lindell

Että on tyttöjä ja poikia ja että Taivaan Isä loi miehen ja naisen eikä mitään siltä välilltä, ja että jos ilmenee jotain siltä väliltä (eli puoliksi mies tai puoliksi nainen tai ettei ole kumpaakaan), niin se on "luonnonoikku" ... siis luonnotonta ... luonnonlakien vastaista ... eli ei-normaalia ... siis poikkeavaa. Ja, että mies ja mies eivät voi saadaa lapsia keskenään eikä nainen ja nainenkaan. Ja, että sellainen, joka ei ole mitään ei voi lisääntyä itsensä kanssa, koska ihminen on yksineuvoinen. Ja että, jos sellainen mormaalista pokkeavien lisääntyminen joskus onnistuu "luonnollisesti" (ilman lääketieteen tai tekniikan apua), niin sitten se ei enää ole luonnonoikku. Tätä odotellessa, meidän on vain yksinkertaisesti kerrottava totuus lapsillemme. Lapsillekaan ei saa valehdella. Se on väärin.

Lapsille on terveellistä kasvaa omaa sukupuolta kannustavassa ja orientoivassa ympäristössä. Paitsi, pakko tunnustaa, että pakotin 2 vanhempaa veljeäni leikkimään kanssani paperinukeilla ja "hienoja" naisia, mutta silti heistä kasvoi miesten miehiä ... tosi "äijiä". Itse suostuin vastavuoroisesti, tosin pitkin hampain, leikkimään heidän kanssaan poliisia ja rosvoja, sillä aina jouduin rosvoksi. Eli, ei se ole vaarallista, että pojat leikkivät tyttöjen kanssa tyttöjen leikkejä ja vice wersa. Ninulle ei saanut hametta päälle enää se njälkeenkun opin sanomaan ei (ei kirveelläkään), mutta silti minusta kasvoi naisellinen nainen, joks rakastaa hörheloitä ja volangeja ja pitsejä.

Lasten tahtoa ja toivetta tulee kunnioittaa.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Pojat on poikia ja tytöt on tyttöjä. Annetaan heidän kasvaa (ja kasvattaa toisiaan) terveiden aikuisten hoivassa.

Nykyään ihmisten viisaus kasvaa yli äyräittensä, se sotkee itsestäänselvyyksiäkin.

Häiriöt ovat erikseen, niitä on vähän.

Käyttäjän EsaPaloniemi kuva
Esa Paloniemi

Olen yrittänyt saada tyttäreni pukeutumaan isänsä lailla maastokuvioisiin vaatteisiin, mutta hän järkähtämättä haluaa "tyttöjen" vaatteita.

http://asfalttikukka.blogspot.fi/

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Itselläni on vähän vastaava pyrkimys, kun inhoan kaikenlaisia likkojen typeriä juttuja, enkä oikein jaksaisi vatvoa sellaisia. En muutenkaan halua tytöstä sellaisiin juttuihin mukautuvaa bimboa. Mut voi olla aika toivotonta.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Vanhempani eivät opettaneet minulle sukupuolisensitiivisyyttä. Mitä vanhempani opettivat oli kunnioittamaan ihmisiä yksilöinä ja että niin kauan kuin ihmisen valinnat ei satuta muita niin niitä ei ole pakko ymmärtää mutta ne täytyy hyväksyä.

Itse en ymmärrä miehiä joilla on pakkomielle pukeutua kuin riikinkukot ja tuskin tulen koskaan ymmärtämäänkään mutta hyväksyn että tälläisiä henkilöitä on olemassa.

Sen sijaan että keskityttäisiin pakkotuputtamaan uusia normatiivisuuksia vanhojen tilalle, väitän että paljon tehokkaampaa vähemmistöjen kannalta olisi opettaa kaikille ihan esikoulu iästä tervettä empatiakykyä. Ihmiset ovat yksilöitä ja luonnoltaan egoistisia ja itse reflektioon taipuvaisia, sen takia ei ole humaanisti mahdollista luoda yhteiskunnallista utopiaa jossa kaikki ymmärtävät kaikkia, mutta on täysin mahdollista luoda yhteiskunta jossa kaikki hyväksyisivät kaikki ja eritoten sen että on humaania hyväksyä olla eri mieltä asioista.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Lapset, jotka pitävät jotain tyttöjen tai poikien juttuna ja hassuna, oppivat sen kotoa, oppivat sen useimmiten vielä omilta vanhemmiltaan.»

Lapset eivät kyllä opi tällaisia sukupuoliroolijuttuja kotoa vaan toisilta, erityisesti vanhemmilta lapsilta. Lisäksi sitä tietenkin tulee medioiden lapsiroolimalleilta.

Sinällään olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että vaikka lapset omaksuvat roolinsa ja identiteettinsä toisten lasten ryhmässä, vanhempien on vähän huono tyrkyttää niitä vielä lisää, vaikkei heidän vaikutusvaltansa kovin suuri olekaan.

Toisaalta vanhemmat voivat kyllä vaikuttaa lasten asemaan vertaisryhmässään – muodin mukaiset vaatteet aina viestivät asemaa. Muoti tietenkin on aina hyvin sukupuolittunutta. Sikäli sukupuoliroolien vastaisten vaatteiden tyrkyttäminen saattaa johtaa heikkoon asemaan vertaisryhmässä ja peräti pilkan kaltaisiin kurinpitotoimiin toisten lasten osalta. Sinällään on kuitenkin ehkä parempi, että lapsesta tulee kiusattu kuin kusipää.

    «Kertoa, että jotkut lapset saattavat sanoa ja luulla niin, vaikkei oikeasti ole mitään tyttöjen tai poikien värejä/vaatteita/ leikkejä.»

Sopii yrittää. Sinällään värit ovat epäilemättä mielivaltaisia ryhmäidentiteetin symboleita, mutta lasten mukautuminen joihinkin identiteettisymboleihin on aika pakonomaista ryhmäkontrastien etsimistä ja niiden neutralointi vain tekisi tilauksen toisille symboleille. Väri on kuitenkin aika harmiton asia. Ikävämpiä ongelmia syntyy, jos ryhmäidentiteetti muodostuu yksinomaan käyttäytymismalleista, ulkoisten symbolien puutteessa. Pikemminkin voisi olla parempi tyrkyttää mielivaltaisia ulkoisia symboleita. Jos missään tyrkyttämisessä siis olisi mitään toivoa.

Kun puhutaan leluista, vaatteista ja leikeistä, luontaiset erot saattavat jo alkaa vaikuttaa valinnoissa. Sinällään olen samaa mieltä siitä, että luontaisia eroja on hyvä pyrkiä vaimentamaan sikäli kun mahdollista. Monetkaan luontaiset ja perinteiset taipumukset eivät ole nykymaailmassa toivottavia, ihan nyt väkivallankäytöstä lähtien.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

En tiedä mistä ne oppivat mutta ei ainakaan minun siskon-poikaani saisi autoista eroon millään! Emme ole kukaan hänelle niitä sen enempää opettanut.. Olen osittain samaa mieltä etä jos pikkulapsi tahtoo leikkiä tyttöjen leluilla vaikka olisikin poika, niin siitä vain.. Mutta ei kannata alkaa taas tyrkyttämään niitä.. Ja jotenkin tuntuu tyhmälle koko ajatus siitä että ei olisi erikseen miesten ja naisten puolia kaupoissa.. Pikkuisen olisi ärsyttävää ostaa itsensä kokoiselle (lapsi kun olin) niin vaatteita jos kaikki olisi sekaisin.. Ja itselläni ainakin oli sellainen tyyli vaatteissa ettei tyttöjen vaatteet millään olis mennyt!

Ja unohdetaan vielä tästä markkinapuoli kokonaan.. Jos 80% pojista ostaa vaatteensa ns. poikien vaatteita ja loput 20% ostaa muutamia tyttöjenkin.. Niin kannataako pistää sekaisin vain tuon 20% takia? Samaten mainoksetkin kohdistetaan, koska markkinointi kannattaa kohdistaa sinne missä se myy!!

Ei vanhuksille +80v kannata kaupata polkupyörää vaan niille alle 50v...

Käyttäjän HenrikVlimki kuva
Henrik Välimäki

Ensimmäinen ajatus otsikon nähtyäni oli: Take it easy, don't worry. Pitemmälle en sitten lukenutkaan, koska nämä jutut alkavat jo kyllästyttää.

Käyttäjän NikoSillanp kuva
Niko Sillanpää

Tässä ei ole olemassa mitään todellisuudesta eroavaa "sterotypiaa", vaan poikien/tyttöjen (miesten/naisten) käyttäytyminen heijastaa heidän taipumuksiaan, todellisuutta.

Ei ole siis mitään todellista ongelmaa.

On vain progressiivisen agendan ääliömäinen social engineering -projekti.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Niin. Toiset olettavat yhteiskunnassa olevan virhe, kun sen tila ei itselle kelpaa. Jos pojat tykkää sinisestä ja tytöt punaisesta, ei siitä tarvitse syyttää ketään. Niin vain on. Lapset näkevät kyllä itse, millaisia vaatteita miehet ja naiset käyttävät ja mitä tekevät.

Käyttäjän mjkrie kuva
Mika Riekki

Vanhempi tytär leikkii tyttöjen leikkejä meikkipäillä ja pukeutuu mekkoihin jne. Nuoremman siskon 5v päiväkotikaverit ovat poikia, pukeutuu mieluummin serkun pieneksi käyneisiin "poika" vaatteisiin ja kerran leikkasi itse hiuksiansa, koska "halusi poikatukan".

Kumpi tytöistä on sukupuolitietoisempi?

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Tuo taitaa olla hyvä esimerkki siitä, miten ryhmäidentiteetti kehittyy. Lapset mukautuvat vertaisryhmäänsä ja näiden ryhmien välille muodostuu ryhmäidentiteetin kontrasteja eli sukupuoliroolien kaltaiset identiteettitekijät vahvistuvat. Mikäli lapsi on ainoa samaa sukupuolta oleva ryhmässään, hän ei kykene muodostamaan samaa sukupuolta olevien kanssa suppeampaa ryhmää ja eriytymisen sijaan mukautuu. Eli tyttökin mukautuu poikaryhmän käyttäytymismalleihin. (esim. E. Maccoby 1990)

Sama ilmiö saavutetaan sillä, että tytöt ja pojat laitetaan koulussa erilleen tai eri kouluihin. Tällöin sukupuoli ei muodosta luokassa merkittävää ryhmää, eikä kontrastivaikutusta synny.

Sama ilmiö on havaittu etnisillä ryhmillä. Heti kun samaa etnistä ryhmää tai kieliryhmää edustavia on koululuokassa enemmän kuin yksi tai kaksi, he segregoituvat omaksi klikikseen ja differentioituvat muusta ryhmästä.

Ikävää on, että tietyt käyttäytymispiirteet, kuten väkivaltaisuus ja panostaminen oppimiseen sisältyvät ryhmäidentiteettiin. "Mustat ovat kovia urheilemaan, mutteivät kovin hyviä koulussa" – jopa negatiiviset stereotypiat saavat ryhmien jäsenet mukautumaan niihin, esimerkiksi halveksimalla opiskelua, joka on "niiden toisten" juttu.

Jukka Mäkinen

"Mikäli lapsi on ainoa samaa sukupuolta oleva ryhmässään..."

- Miten voi olla ainoa samaa sukupuolta, samana oleminen vaatii aina vähintään kaksi...
- Bernard!
- Sorry Minister.

Risto Laine

Se tunne kun lapsi alkaa kasvaessaan ymmärtää ympäröivää maailmaa, että on tyttöjä, poikia ja naisia, miehiä.

Ilmiö on sama Joulupukista. Lasten ja aikuisten ainoana erona on se että lapset ovat sentään uteliaita ja epäilevät satujen paikkansapitävyyttä. Aikuisten tapauksessa kaiken voi pitää avoimena sillä muutaman kymmen vuoden aivopesu on istuttanut ihmisille kokonaiskuvan joka on niin pahasti ristiriidassa todellisuuden kanssa ettei todellisuuden hahmottaminen ole sen pohjalta enää mahdollista.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Tämä oli kuin heijastus jostain menneestä. Kai sitten totta yhä jossain päin Suomea? En ole törmännyt tilanteeseen, jossa olisi tarvinnut puhua ja puuttua joihinkin vanhoihin käytös-, pukeutumis- tms tapoihin tainojoo toki jos puhutaan ei-suomalaisten-oppilaiden sukupuolinormatiivisesta käytöksestä koulumaailmassa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Mitä opetat lapsille sukupuolista?"

Pojat on poikia ja tytöt tyttöjä, siinä se pieni ero.

Käyttäjän TimoLehtonen1 kuva
Timo Lehtonen

Blogin otsikko: ”Mitä opetat lapsille sukupuolista?”

1 On olemassa sukupuoleltaan kahdenlaisia ihmisiä: miessukupuolta olevia (pojat ja miehet) ja naissukupuolta olevia (tytöt ja naiset).
2 Isät ovat sukupuoleltaan miehiä (hedelmöittäviä) ja äidit ovat sukupuoleltaan naisia (hedelmöittyviä).
3 Henkilön sukupuoli on määräytynyt siinä vaiheessa, kun lapsi syntyy, eikä se voi myöhemmin muuttua toiseksi.
4 Osa miehistä voi vaikuttaa naismaiselta jonkin asian suhteen ja osa naisista voi vaikuttaa miesmäiseltä jonkin asian suhteen.
5 Osa tytöistä voi haluta leikkiä poikien leikkejä enemmän kuin muut tytöt ja osa pojista voi haluta leikkiä tyttöjen leikkejä enemmän kuin muut pojat.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Itselle tyttö ja poika syntyi reilun vuoden ikäerolla. Kouluikään saakka tuli ihan käytännöllisyyden takia ostettua sukupuolineutraalit perusvaatteet kun tiesi niiden periytyvän tytöltä pojalle. Sittemmin ovat saaneet itse valita mitä päälleen pukevat. Samalla lelulaatikolla pyörivät. Toisesta kasvoi nainen ja toisesta mies sen ihmeemmin yrittämättä.

Jukka Mäkinen

Kummastakaan ei siis tullut vihreää?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Vihreä on sukupuolineutraali väri.

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola

Onpahan taas tikusta asiaa. Sukupuolilla on omat erikoispiirteensä eikä niitä saa pyyhittyä yrittämällä väkisin pukea poikia mekkoon ja prinsessaleikkeihin kuten blogi ehdottaa. Se jos mikä olisi pakottamista.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Ei tässä olla pyyhkimässä mitään eikä mistään pakottamisesta ole kysymys vaan päinvastoin stereotypiohin pakottamisen lopettamisesta.
Vain epäreilut vanhemmat kieltävät toisitä vaaleanpunaiset ja toisilta tummat maastokuviot.
Jos tarjoat lapselle joka päivä makaronilaatikkoa koska "lapset tykkää siitä" niin kiellät häneltä vaihtelevan ruokavalion.

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola

On valtavan tärkeää ihan pienestä asti kotona keskustella asiasta. Kertoa, että jotkut lapset saattavat sanoa ja luulla niin, vaikkei oikeasti ole mitään tyttöjen tai poikien värejä/vaatteita/ leikkejä. Vaikka lapsi olisi tottunut leikkimään ja pukeutumaan stereotyyppisesti, keskustelut avartavat ja useimmiten aukeaa ihan uusi mielenkiintoinen leikkimaailma, kun uskaltaa kokeilla. Lasten leikit muuttuvat monipuoliseksi leikiksi, jossa on kaikille on jotain ja jossa leikkejä vaihdellaan laidasta laitaan. Opitaan ja kehitytään.

+++ Itse kyllä edelleen ostaisin pojalle lätkämailan ja tytölle nukkekodin enkä lähtisi "kokeilemaan", ellei sille mitään näkyvää syytä lapsen käytöksestä löydy. Sukupuolten erot johtuvat nähdäkseni yleensä biologiasta vai miksi se on tyypillistä aivan kaikille lajeille? Muilla kuin ihmisillä se ei edes teoriassa voisi olla opittua kulttuuria tai "sosiaalinen konstruktio". Biologisen perimämme ohjaamina myös oletusarvoisesti leikit suuntautuvat eri tavoin. Jos mut olisi lapsena laitettu leikkimään nukeilla tai puettu mekkoon olisin siitä ikuisesti katkera vanhemmilleni.

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax Vastaus kommenttiin #26

Niinpä. Aika moni mies on ikuisesti katkera vanhemmilleen, kun hän ei ole saanut lapsena leikkiä nukeilla tai pukeutua mekkoon.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros Vastaus kommenttiin #27

27.
Minusta tuli mies, kun en lapsena halunnut pukeutua äitini mauttomiin mekkoihin.

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax Vastaus kommenttiin #33

Sanopa muuta. Anttilan postimyyntikuvastossa oli paljon nätimpiä mekkoja!

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola Vastaus kommenttiin #27

Ei siinä mitään pahaa ole jos lapsi itse haluaa.

Käyttäjän TimoLehtonen1 kuva
Timo Lehtonen

Blogin otsikko: ”Mitä opetat lapsille sukupuolista?”

Lapsille ei kannata opettaa, että ihmisellä olisi sukupuolia enemmän kuin kaksi, vaikka Opetushallituksen oppaassa ”Tasa-arvotyö on taitolaji” todetaan, että ”…sukupuolia on enemmän kuin kaksi”.
Jos sukupuolia olisi enemmän kuin kaksi, niin niitä olisi vähintään kolme.
Jos ihmisellä olisi sukupuolia enemmän kuin kaksi, niin kuinka monta niitä olisi?

Opetushallitus ei tiedä montako sukupuolta ihmisellä on
http://timolehtonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2154...

On olemassa sukupuoleltaan vain kahdenlaisia ihmisiä: miessukupuolta olevia (pojat ja miehet) ja naissukupuolta olevia (tytöt ja naiset).

Facebook-profiilissa olevat sukupuolikategoriavaihtoehdot eivät kaikki tarkoita sukupuolta.
Esimerkiksi transgender, transihminen, transsukupuolinen ja intersukupuolisuus eivät ole sukupuolia.
https://www.facebook.com/setary/photos/a.451909488...

Mahtaisi olla vaikea löytää samaa sukupuolta oleva toinen ihminen, mikäli Väestöliiton nuorisolääkäri Miila Halosen seuraava mielipide on tosi: ”Sukupuolia on seitsemän miljardia” https://vaestoliitonblogi.com/2016/02/26/sukupuoli... - Kun pyysin Miila Halosta kertomaan minkälainen on käsitteen ”sukupuoli” määritelmä, niin hän vastasi ”Tässä vaiheessa minulla ei ole tarvetta kommentoida aihetta enempää.”

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Sain hiljattain yhteydenoton pienen pojan äiditä. Poika tahtoo itselleen balettihameen ja aikoo mennä balettiryhmään. Loistava lajivalinta, ajatellen kehonhallintaa, ryhtiä, säntillisyytta ja ryhmässä toimimista.

Annoin ohjeen ottaa yhteys opettajaan, jotta kuvio saataisiin menemään luontevasti. Ongelmaa ei ole pojalla, ei äidillä, ei opettajalla, eikä ryhmäkavereilla. Ongelma syntyy muiden lasten punaniskavanhemmista, joiden kouluaikaiseen opetussuunnitelmaan ei ole kuulunut sukupuolen moninaisuus.

Koulutasolla paras oppi lapsille olisi transopettaja, joka olisi läsnä lasten arjessa. Sukupuolen moninaisuus olisi kaiken aikaa läsnä, eikä sitä tarvitsisi tankata oppimateriaalista.

Käyttäjän TimoLehtonen1 kuva
Timo Lehtonen

Minna-Maaria Lax kirjoitti 15.8.2016 11:08: "Koulutasolla paras oppi lapsille olisi transopettaja..."

Mitä tarkoittaa / mikä on "transopettaja"?

Minna-Maaria Laxin käyttämä ilmaus "sukupuolen moninaisuus" viestii lukijalle, että ihmisiä olisi olemassa sukupuoleltaan monenlaisia eikä vain kahdenlaisia.
Tosiasiassa asia ei ole noin, koska ihmisiä on sukupuoleltaan vain kahdenlaisia: miessukupuolta olevia (mies/poika) ja naissukupuolta olevia (nainen/tyttö).
Esimerkiksi käsitteet intersukupuolisuus, sukupuoli-identiteetti, sukupuolen ilmaisu ja transsukupuolisuus tarkoittavat aivan eri asioita kuin käsite sukupuoli.

Naisia, tyttöjä, miehiä ja poikia on olemassa monenlaisia mm. sukupuoli-identiteettiä ja sukupuolen ilmaisua koskien.
Voidaan sanoa, että ihmisiä on sukupuoli-identiteetiltään ja sukupuolen ilmaisultaan monenlaisia, mutta on harhaanjohtavaa viestiä, että sukupuoli olisi moninainen (sukupuolen moninaisuus).

Ilmaus ”sukupuolen moninaisuus” voi oikeasti tarkoittaa vain sitä, että on olemassa monenlaisia naisia/tyttöjä ja monenlaisia miehiä/poikia.
Monikkomuoto ”sukupuolten moninaisuus” olisi tuota asiaa paremmin kuvaava ilmaus.
Vertaa ilmausta ”sukupuolten moninaisuus” ilmaukseen ”sukupuolten tasa-arvo”, joka tarkoittaa käytännössä samaa kuin naisten/tyttöjen ja miesten/poikien (huomaa monikkomuoto) välinen tasa-arvo.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Tässä palvelussa käy välillä että sivu ei avaudu mutta "parhaat henkilömme työskentelevät asia korvaamiseksi". Sellainen hyvä kohtelu kelpaa sukupuolistereotypiaänkyröille kun kerran tätä palstaa käyttävät. Lapset vaan sysäisivät jonnekin Turkkiin.

Jukka Mäkinen

Mitähän tämä oikein tarkoittaa?

Jukka Mäkinen

Meillä poika leikki enemmän nukeilla kuin tyttö. Ne nuket vaan on monstereita, robotteja, spidermaneja tai ogoh-ogohja. Likka taas on keksinyt legot. Tekee niistä pöytiä, tuoleja, sohvia jne. Viime viikolla teki kolmosen ja oli erittäin ylpeä. Isoveli taas teki legoista niitä monstereita. Samoja tablettpelejäpelejä pelaavat. En ole opettanut kummaallekaan mitään sukupuolista, enkä aiokaan. Onneksi molemmat säästyvät sukupuolisensitiiviseltä aivopesulta, ja saavat kasvaa normaalin lapsuuden ja nuoruuden.

Toimituksen poiminnat