elinalappalainen

Ketkä saa tuottaa ruokaa?

Hesarin eilisessä pääkirjoituksessa käsitellään EU:n ja Yhdysvaltojen välistä TTIP kauppasopimusta.

On totta, että sopimusta ei vielä ole allekirjoitettu, sillä se on vielä neuvotteluvaiheessa kuten hesarin artikkelissakin mainitaan.

"Neuvottelut kauppasopimuksesta ja sen sisällöstä ovat vasta käynnissä. Sisältöön voi vaikuttaa. Investointisuojan kattavuus, se mitä korvattaisiin ja missä tilanteessa sekä välimiesoikeuden suhde kansalliseen lainsäädäntöön ovat auki."

Se mikä tässäkin artikkelissa ampuu ohi, on väite siitä, että TTIP-sopimus olisi vapaakauppasopimus, siis sellainen sopimus, jolla oltaisiin vapauttamassa näiden kahden alueen välinen kauppa. TTIP:n ja CETA:n kaltaisissa sopimuksissa ei ole kumminkaan kysymys vapaakaupasta vaan olemassa olevien sääntöjen ja kauppaehtojen muuntamisesta: Puretaan toista, lisätään toisia ehtoja.

Jo aiemmin vuodettujen sopimusluonnosten perusteella nämä sopimukset saattaisivat poistaa lukuisia kansalaisia ja luontoa suojelevia säädöksiä ja avaisivat julkiset palvelut suuryritysten voitontavoittelulle nykyistä lainsäädäntöä enemmän.

Ylikansallisilla yhtiöllä on iso merkitys siinä, kuinka hyvinvointi, ruoka, vesi ja energia varannot jakautuvat maailmalla eikä pienillä maanomistajilla ja tuottajilla tai köyhillä mailla välttämättä ole paljoakaan sananvaltaa lopulta siinä, miten esim. ruoantuotanto olisi oikeudenmukaisin järjestää.

Sivusin aihetta keväällä mm. Turun Sanomien Kolumnissa: "Tie turvallisuuteen käy vatsan kautta"
http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijan+kolumni/622389/Tie+turvallisuuteen+kay+vatsan+kautta

"Riippuvuutemme ulkomaisesta teollisesta soijasta aiheuttaa tällä hetkellä ikäviä seurauksia kehitysmaiden ympäristöön. Näitä ovat esimerkiksi ympäristömyrkyt, sademetsien kato, alkuperäiskansojen köyhtyminen ja maankäyttökiistat.

Soija on vain yksi esimerkki politiikan ja ostopäätöksiemme vaikutuksista kolmansien maiden ihmisten elämään. Jotta vesi, ruoka ja energia jakautuisivat tulevaisuudessa reilummin ja tasapuolisemmin, tulee meidän kantaa vastuu myös omasta ruoantuotannostamme."

Soijaa tuotetaan maailmalle ylikansallisten yhtiöiden toimesta pääasiallisesti eläinten ruoaksi, samalla tuhoten paikallisten luonnonvaroja, heikentäen ruokaturvaa ja vähentäen näiden maiden mahdollisuutta kehitykseen.

Purkamalla tiettyjä kaupan sääntöjä EU:n ja Yhdysvaltojen väliltä, mahdollistetaan sama kehityssuunta myös EU:n alueella. Vähentääkö ylikansallisten yhtiöiden ja ruokamarkkinoiden tilanne maailman rikkaimpien ja köyhimpien välistä kuilua? Poistetaanko sopimuksella nälänhätää? Parannetaanko sillä todella koko EU:n alueen taloutta?

Investointisuoja on toki tärkeä keskustelun aihe sekin, mutta olen enemmän huolissani maailman ruoka, vesi ja energiavarantojen valumisesta vain pienen joukon käsiin, muutamien yhtiöiden ja ihmisten niiden takana.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Olen samaa mieltä. Pari pikkujuttua, mitä toiset ovat tästä hehkuttaneet:

- Työllisyyttä sopimuksessa on aika vähän lisäävä tai olematonta
- Pienet yritykset jäävät jalkoihin kaikissa asioissa eikä näin kasva
- Kehittyvillä mailla on vaikeaa saada huokeita tuotteita taikka hyödyntää ollenkaan
- Valtiot olisivat näin jatkuvasti oikeudessa ja todennäköisesti aina maksamassa

Olisit laittanut linkin http://ttipinfo.wordpress.com/

Tämä ei hyödyttäisi ketään yhtään mitään kuin vain harmageddonin kokoiset firmat monikansallisineen ja laajoine tuotteineen.

Jos sopimus olisi ollut hyvä, niin miksi salaisia neuvotteluja suljettujen ovien takana?

Pari henkilöä, ketkä hehkuttivat oli Alexander Stubb ja Päivi Räsänen. Molemmat ihan kuutamolla.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Kirjoitat, kuten yleensäkin, tärkeästä asiasta hyvin ja pohdiskelevasti.

En tiedä, miten paljon olet ajatellut asiaa tasapainon kannalta. Sehän ei koske pelkästään ruuan tuotantoa vaan yleensäkin kaikkea toimintaa. Se näkökohta sopii myös keskustalaiseen ajatteluun erinomaisesti mutta sen toteuttaminen sekä monipuolisesti että tasapainoisesti on vaikeaa.

Suuret sopimukset, kuten nyt TTIP, tehdään suurten toimijoiden (kuten EU ja USA) välillä. Se tarkoittaa silloin samalla, että neuvottelupöydässä ovat kyllä mukana myös suuret ylikansalliset yritykset. Sen sijaan pienempien toimijoiden mahdollisuudet omien etujensa ajamiseen ovat vähäiset.

Eri pienten toimijoiden edut voivat olla kyllä samanlaiset mutta eivät välttämättä kuitenkaan yhteneväiset. Suurten toimijoiden voima sen sijaan saattaa riittää ja niille saattaa riittää yksittäisten etujen ajaminen. Rakenteellisten periaatteiden ottaminen mukaan sopimuksiin tai lainsäädäntöön on vaikeampaa kuin sellaisten sopimusten tekeminen, joiden soveltaminen jätetään lopullisesti tuomioistuimille (tai välimiesmenettelylle).

Tällaisessa tilanteessa pitäisi aina tasapainottaa tilannetta. Jos suurten toimijoiden toimintaa helpotetaan maailmanlaajuisesti, pitäisi samanaikaisesti lisätä pienempien yksiköiden oikeutta säätää paikallisia vaikutuksia. Ajatuksena pitäisi aina olla, että ylätasolla säädetään vain yleisiä, ylätason ohjausasioita eikä puututa alatason yksityiskohtiin.

Samahan pätee myös EU:n toimintaan sisäisesti. Kuten Hirvaskoski hahmotteli, direktiivienkin pitäisi olla luokiteltuja. Olisi direktiivejä, jotka ovat kaikkia sitovia. Sitten vastaavasti direktiivejä, joihin on jätetty paikallista soveltamisvaraa.

Kyse on vähän samasta kuin lainsäädännön vähemmistösuojaa turvaavat säännökset. Pienemmän oikeuksia pitää aina turvata suuremman voimaa vastaan enemmän kuin suuremman oikeuksia pienemmän vastustusta vastaan.

Tai kuten Rantakivi tuossa totesi: 'Jos sopimus olisi ollut hyvä, niin miksi salaisia neuvotteluja suljettujen ovien takana?'

JK. Tarjoan tähän myös sanaparit (en ole varma, miten hyvin sopivat juuri asiayhteyteen)
keskittyminen (monokulttuuri) - tehokkuus
monimuotoisuus (diversiteetti) - häiriösietoisuus

Toimituksen poiminnat